Helppo tulla, näppärä käydä ja aina kiva palata, jotta sinulle jäisi enemmän aikaa arjesta nautiskeluun.
Kaupunkikeskus Lippulaivassa hoidat kaikki arjen kärpäset yhdellä iskulla. Meiltä löydät kolmesta kerroksesta kätevästi kaiken tarvittavan tiskivuoren valloitukseen, pyykkikaaoksen kesyttämiseen, kurakelien uhmaamiseen, penaalin täyttämiseen sekä kurnivan vatsan lepyttelyyn.
Ota suunnaksi Lippis – ja anna arjen hymyilyttää!
Täydennämme Lippiksen tapahtumakalenteriin lisätietoja syksyn edetessä – pysy kuulolla!
Koulujen aloitus 7.–13.8.
Espoo-päivä 26.8.
Ekotekopäivä 16.9.
EPS x Stadium seuratapahtuma 16.9.
Vanhusten viikko 2.–8.10
Syysloma 16.–22.10.
Halloween 30.10.–5.11.
Isänpäivä 12.11.
Lippulaivassa vietetään Ekotekopäivää lauantaina 16.9. Päivän aikana Lippis täyttyy aktivoivasta vastuullisuusteemaisesta ohjelmasta klo 12–16. Juonnoista vastaa pirskahteleva Essi Laitinen, joka kertoo enemmän Lippulaivan ja liikkeiden ekoteoista.
Päivän aikana luvassa on Lippulaivan oman hunajan maistatusta 2. kerroksen keskusaukiolla. Lisäksi keskusta pörrää ympäri mehiläismaskotti, joka jakaa makeita yllätyksiä! Päivän aikana pääsee osallistumaan myös kierrätysteemaiseen Lippulaivajahtiin sekä bingoon. Kierrätysteemaisessa Lippulaivajahdissa metsästetään Lippulaivaan piilotettuja tarroja. Tarrojen mysteerin selvittäneille on luvassa pieniä palkintoja.
Ekotekopäivän ajaksi Lippulaivaan aukeaa myös Tuo ja vie -piste. Pisteelle voit tuoda tarpeettomiksi jääneitä tavaroita harrastusvälineistä kirjoihin ja napata samalla itsellesi jotakin mukaan. Tervetuloa!
Klo 12-16 Tuo ja vie -piste
Paikka: 2.krs Normalin edustalla - Tuo vähällä käytöllä ollut kirja, harrastusväline tai lelu pisteelle ja ota mukaasi jotain toisen tuomaa!
Klo 12-16 Hunajamaistelu
Paikka: 2.krs Normalin edustalla - Tule maistamaan Lippiksen omaa hunajaa!
Klo 12-16 Kierrätysjahti
Paikka: 2.krs Stadiumin pääty - Kierrä Lippulaivaa, ratkaise arvoitukset ja innostu palkinnoista!
Klo 13 & 15 Bingo
Paikka: 2.krs Keskusaukio
Klo 12-16 Pörriäinen liikkeellä
Paikka: Ympäri keskusta - Nappaa pörriäiseltä herkku mukaan tai heitä vaikka ylävitoset!
Lippulaivan kirjastossa vietetään päivän aikana kestävä kehitys -teemaista perhepajaa klo 14-16. Luvassa on monipuolista ohjelmaa yli 3-vuotiaille lapsille perheineen.
Klo 14-14.30 Toiminnallinen satuhetki
Paikka: Lippulaivan kirjaston Paja
Klo 14.30-16.00 Askartelua kierrätysmateriaaleja hyödyntäen
Paikka: Lippulaivan kirjaston Paja
Stadium x EPS
Myös Stadium järjestää yhteistyössä Espoon Palloseuran kanssa ohjelmaa Lippiksessä lauantaina 16.9. klo 10–15. Ohjelmassa ovat mm. vanhojen urheiluvaatteiden kierrätyspiste, EPS seuratuotteiden myyntipiste, Tue seuraasi -linkitys, EPS Perhefutis toimintapiste ja tatuointipiste lapsille. Lisäksi EPSU maskotti on paikalla ilahduttamassa perheen pienimpiä.
Paikka: 2. krs Stadiumin pääty, Clas Ohlsonin vieressä
Hei sinä ylpeästi espoolainen! Espoo-päivä koittaa taas 26.8. ja sehän tarkoittaa Lippiksen ystäville maksutonta ja ennen kaikkea hulvatonta ohjelmaa. Kangoo Jumps -esitykset täyttävät keskuksen rytmikkäällä meiningillä ja sata ensimmäistä pääsee koristelemaan tyylikkään Lippulaiva x Espoo -kangaskassin.
Klo 13, 14 & 15 Kangoo Jumps -kengurukenkä ja LumoDance/Zumba-ryhmän esitykset
Paikka: 2.krs keskusaukio
Klo 12.30 & 13.30 Tanssikoulu Attitude tanssiesitykset
Paikka: Solmutori
Klo 12-16 Lippulaiva x Espoo kangaskassien tuunauspiste (kangaskasseja 100 kpl)
Paikka: 2. krs Normalin edustalla
Espoon kulttuurihankkeen tapahtumat Lippulaivassa 26.8.:
Klo 10 & 12 Espoon pelimannit - Esbo spelmanslag musiikkiesitykset
Paikka: 2.krs Prisman ja Lindexin välissä
Klo 13 & 14.30 Petja Päivärinteen jonglöörausteos "Perjantai-ilta"
Paikka: 2.krs Prisman ja Lindexin välissä
Klo 14 Arctic Ensemble akrobatiaesitys "Tuuliajolla"
Paikka: 2. krs Prisman ja Lindexin välissä
Klo 10:30-15:00 Tule tutustumaan paloautoihin Solmutorilla!
Paikka: Solmutori
Kiinnostava, inspiroiva ja paikallisuudella höystetty lähes 100 liikkeen valikoimamme kutsuu tapaamaan, halaamaan sekä latautumaan tuttujen kesken – eli viettämään vapaa-aikaa oikein ajan kanssa. Toisaalta, kun tarpeen, olemme myös näppärä, helppo ja nopea kohde hoitaa pikaiset ruokaostokset matkan varrella, lainata parhaat iltasadut tai hölkätä juoksumatolla.
Lippulaivan 20 leppoisaa perheravintolaa, kotoisaa kahvilaa, iloista pubia, smoothia mehubaaria ja ripsakkaa take awayta tarjoavat melkoisen kattauksen kielen mennessään vievän ruuan ystäville. Pikaisempi ateriointi hoituu näpsäkästi katutason KOGGI-ravintolamaailmassa ja 2. kerroksessa nautiskellaan ja seurustellaan pidempikin tovi.
Tutustu kahviloihin ja ravintoloihin
Mitä tulee ruokakauppoihin, parempaa saa hakea kaukaa. Lippulaivasta löytyvät nimittäin erinomaiset päivittäistavarakaupan palvelut. On kolme täyden palvelun päivittäistavarakauppaa: K-Supermarket, Prisma ja Lidl. Sekä nopean asioinnin K-Market, Tokmanni ja Alko. Tämä joukko takaa hymyhuulet ja tuoreimmat tuulet joka kodin lautasille ja laseihin.