Ilahdutusviikko on valitun Lippiksen liikkeen ikioma viikko, jolloin liikkeestä löytyy hymyilyttävän hyviä tarjouksia, pienen suuria yllätyksiä ja muuta mukavaa ohjelmaa. Lisäksi asiakkaat pääsevät kurkistamaan esiripun taa ja tutustumaan liikkeeseen sekä sen ihmisiin paremmin Lippiksen verkkosivuilla ja somekanavissa.
Liike
Picnic Lippulaiva
Haastateltava
Ravintolapäällikkö Jenni Ruokanen
Miten ilahdutatte asiakkaita ilahdustusviikollanne?
Leikimme lempilapsuuden leikkiämme eli piilosta! Ei toki sen alkuperäisessä muodossa, koska silloin emme olisi piristämässä asiakkaidemme päivää. Piilotamme siis ravintolaamme tuotelahjakortteja 23.–29.1. välisenä aikana. Lisäksi piristämme Lippulaivan asiakkaiden aamua aamukahvilla torstaina 26.1., jolloin jalkaudumme keskukseen.
Ja totta kai piristämme asiakkaiden päiviä tutulla iloisella ja energisellä palvelullamme!
Kuvaile työtäsi kolmella sanalla.
Energinen, hymyilyttävä ja vaihteleva.
Mikä on parasta työssäsi?
Parasta tässä työssä ovat ehdottomasti työkaverit. On ihana tulla työpaikalle, jossa saa esihenkilönä olla osana tiimiä ja kokea itsensä tervetulleeksi. Kai se myös on niin, että sellaisia tuotteita tarjoilee mielellään, joita syö myös itse hyvällä omallatunnolla! Asiakaskohtaamiset ovat myös ihania. On ihanaa piristää asiakkaiden päivää, jotta tänäänkin asiakkaamme hymyilevät enemmän.
Tämänhetkinen lempituote tai luottotuote liikkeessänne?
Totta kai meidän klassikko uuniperuna-annos vuohenjuustolla ja tonnikalalla vie ykkössijan – ja löytyykin lounastauolla yleensä myös minun edestäni! Vegepyörykkäpatonki nousi myös kolmen kärkeen sen saavuttua valikoimaamme. Iloinen yllättäjä, josta ei makua puutu! Kolmanneksi on pakko mainita meidän Keittiömestari Mic Vetterannan suunnittelema onnenkierre. Tässä pullassa yhdistyvät korvapuustin kaneli ja kardemumma sekä voisilmäpullan paras osuus eli sen mehevä keskusta. Perjantaisin nappaankin tämän pullan mukaani iltapäiväkahville kotiin.
Minkälainen tiimi teillä työskentelee?
Meidän Picnic-perheeseen kuuluu vuoropäällikkömme Laura, jonka rauhallisuus tuo tiimiin vakautta. Satu on puolestaan porukan äitihahmo, joka saa arjen sujumaan sekä on maailman paras kokki. Maria voisi kuvailla sitten perheen pääksi, joka myös rauhallisella mutta varmalla otteella saa kaaokseksikin muodostuneen päivän takaisin raiteilleen. Ella taasen on meidän supernopea joka paikan höylä, jonka hymyllä ja iloisella asenteella saa asiakkaat hurmokseen. Olivia on perheemme kuopus, joka on päässyt hyvin mukaan tekemiseen. Hän on myös ihan haka tekemään meidän vitriinin täyteen herkkuja! Ja no sitten olen minä, Jenni. Olen joka paikan höylä, joka häseltää aina siellä missä on tarve. Pohjalaiset juureni ovat kasvattaneet minusta hättätäärän.
Jos myymälänne/tiiminne olisi ikkuna, millainen ikkuna se olisi, ja mitä sieltä näkyisi?
Meidän ikkuna on täynnä hyvää energiaa ja hymyä, joka tarttuu katsojaan. Kun katsoo ikkunasta sisään, iloinen tunnelma toivottaa tervetulleeksi. Ikkunasta näet Sadun, Marin, Olivia, Lauran, Ellan ja minut työn touhussa paistamassa ihania suussasulavia herkkuja ja meidän aitoa ranskalaista patonkia. Huomaat myös hyvän energian välillämme. Saatat jopa kuulla naurua sekä iloista puheensorinaa!
Mikä kaupunkikeskus Lippulaivassa on parasta?
Uudet ja modernit tilat sekä huippu kattaus – kaikille kaikkea ja jokaiselle jotakin. Metro on lisäksi tuonut sujuvuutta arkeen ja helpottanut työmatkaa kummasti.
Mikä on lempiliikkeesi Lippiksessä, jos omaa liikettä ei saa sanoa?
Suoraan sanottuna olen Normal-koukussa. Heidän vaihteleva valikoimansa houkuttelee pistäytymään useasti. Ja minään kertana en ole lähtenyt tyhjin käsin! Toisaalta Kukkakaaresta tulee noukittua piristystä keittiönpöydälle tai tuomaan muuten kotiin vihreyttä ja elinvoimaa.
Jos saisit tehdä Lippiksessä päivän ihan mitä tahansa haluat, mitä tekisit?
Aloittaisin hyvällä aamupalasmoothiella Jungle Juice Barissa. Sen jälkeen kävisin rentoutumassa meidän ihanassa kirjastossa ja tapaisin siellä ystäväni. Matkamme jatkuisi kaikkiin kodin sisustamiseen erikoistuneisiin liikkeisiin ja suunnittelisimme uutta kotini sisustusta. Täydellisen päivän kruunaisivat vielä hyvät drinkit West Bayssa!
Kevätkarkelot, jäätelökesä, syksyn hyggeily vai konvehtikausi?
Ehdottomasti kevätkarkelot, koska kevät tuo mukanaan vihreyttä ja auringonvaloa, jolloin huomaa energiatasojen nousevan. Keväälle osuu myös ihania juhlia, joita voi karkeloiksikin kutsua. Hyvää ruokaa, ihania ihmisiä ja hyvää musiikkia – näistä on hyvät karkelot tehty!
Lisätietoja Picnicistä
Me Picnicillä haluamme tarjota asiakkaillemme ruokaa, jota voi syödä hyvällä omallatunnolla. Tuotteidemme tulee maistua hyvältä syödessä ja tuntua hyvältä vielä syömisen jälkeenkin. Jos haluaa tehdä hyvää ruokaa, tarvitaan hyviä raaka-aineita. Yksinkertaista. Siksi käytämme läheltä tuotettuja kotimaisia raaka-aineita aina kun se on mahdollista: perunat tulevat länsirannikolta, salaatit Turun kupeesta (ellemme viljele niitä Lippulaivan katolla kuten kesällä 2022!), mustikat Kainuusta ja kahvit paahdetaan Kaffa Roasteryllä Helsingissä. Kun kuorma tuodaan aamulla takaovesta, niin iltaan mennessä se muuttuu salaateiksi, uuniperunoiksi, patongeiksi ja smoothieiksi, joita voi syödä paikan päällä tai ottaa mukaan.
Ja lopuksi päästäänkin tärkeimpään eli ruoantekijöihin, picnicläisiin. Kauttamme yli 3000 nuorta on päässyt työelämään kiinni ja edennyt siitä joko meidän kanssa tai muita unelmiaan kohti. Nyt osa heistä vastaakin esimiehinä omasta Picnic-ravintolasta. Meillä työn tekeminen mahdollistaa monipuolisen oppimisen ja uralla etenemisen. Tiskin takana me olemme tiimi, joka välittää ja pitää huolta toisistaan. Aidosti.
Tämä kaikki teitä asiakkaitamme varten. Tämä on ollut meidän työnämme jo vuodesta 1991.